Täytyy myöntää, ettei wc-kylttiä omankaan kodin vessan ovesta löydy. Fiksummat sanovat, että vessan löytää kyllä, kun on käynyt jonkun luona useammin kuin kerran. Ihme kyllä joku on joskus uskaltautunut minunkin luokseni useammin kuin kerran, vaikka en ole mikään kodin hengetär. Liekö sitten mieheni ansiota. Ja löytänyt vessaan kysymättäkin. Ei tarvitse olla huolissaan muistisairaista lähipiirissä, koska ovat muistaneet kysymättä vessan sijainnin.
Onneksi edellinen kotimme asukas on merkinnyt vessoihin käsipyyhkeiden paikat. Katsoin vastikään Tiktokista hupaisan filmin, missä vessakävijä huutaa vessasta ja kysyy, mikä pyyhkeistä on käsipyyhe. Kodin omistaja vastaa, että “se punainen”. Kaikki vessan pyyhkeet ovat punaisia ja ovat vierekkäin samassa naulakossa. Vessakävijä nuuhkii epätoivoisen näköisenä vessan pyyhkeitä, mihin uskaltaisi pyyhkiä kätensä. Itse olen vastaavassa tilanteessa päätynyt pyyhkimään käteni vessapaperiin tai vain ravistellut ne kuivaksi. Ehkä pitäisi vain rohkeasti hakea vessan haltija kertomaan, mikä on kyseisen talouden pyyhejärjestys.
Vessa-asiat ovat mielessä erityisesti, koska aika-ajoin tulee pohdiskeluun wc- ja kylpyhuoneremonttien tarve ja laajuus. Ei työn puolesta – kaavoittajana en pääse vessoja tai kylpyhuoneita suunnittelemaan – vaan omasta mahdollisesta tarpeesta. 1990-luvulla rakennetun talon kylpyhuoneita voi tarvita jossain vaiheessa korjata. Olisihan se kivaakin pitkästä aikaa hivelöidä keraamisten laattojen pintoja ja suunnitella talon alkuperäisen värimaailman kanssa yhteensopivaa uutta kylpyhuonetta. Toisaalta ehjää ei mielestäni kannata korjata ja kärrätä kaatopaikalle. Talon alkuperäiset laatat ja kiintokalusteet ovat talon aikakautta henkiviä.
Arkkibotti 