No niin. Onhan niitä nappeja tullut ommeltua. Aiemmin kirjoitin, että vaate on usemmiten kulunut loppuun siinä vaiheessa, kun napit alkavat irtoilla (Napit ja muusi). Tuossa loppuvuodesta 2020 napit sitten alkoivat kilpaa singahdella mielestäni ihan kohtalaisen laatuisista neuleista, joista en ollut valmis luopumaan. Ei auttanut muu kuin ottaa lanka ja neula käteen. Äkillinen nappien nakkelu sai minut kuitenkin valmistautumaan siihen vääjäämättömään tosiasiaan, että näistä rakkaista neuleistanikin joskus aika jättää ja katselemaan uusia tilalle. Nämä eivät ole sittenkään sellaisia neuleita, joita voi jättää perinnöksi (kts. mm. Kotivinkki 30.12.2020 Vaate kertoo tarinaa s. 14, meilläkotona.fi). Vaatteiden kierrätettävyys ja jopa jättäminen perinnöksi huonekalujen tapaan on alkanut kiinnostaa ihmisiä. Se edellyttää sitä, että vaatteet ovat laadukkaita ja niitä kannattaa korjata ja ne ovat korjattavissa. Ja myös että osaavia korjaajia ja korjauspalveluita löytyy.

Laadukkaiden ja vieläpä eettisten vaatteiden ostaminen ei ole kuitenkaan helppoa etenkään, jos vaatebudjetillla on jonkinlaiset raamit. Tarjontaa on paljon mutta miten tunnistaa hyvä laatu? Aidot laadukkaat luonnonmateriaalit maksavat yleensä kohtalaisesti. Toisaalta vaatteet myös kestävät käytössä vuosia, vaikka olisivatkin ostettaessa hintavia. Ale-aikaan sitä kuitenkin luulee tekevänsä löytöjä. Nettikaupassa täytyy olla tarkkana, koska aidon luonnonmateriaalin nimissä voidaan myydä tuotteita, jotka sisältävät vain nimellisen määrän mainostettua materiaalia kuten mohairia. Nettikaupassa ei aina kerrota tuotteen raaka-ainesisältöä yksityiskohtaisesti – ja jos ei ja hinta on vielä halpa, pitäisi hälytyskellojen kilkattaa äänekkäästi. Kivijalkakaupassa materiaaliluettelon voi aina tarkastaa heti. Olisi mielestäni kohtuullista, että tuote joka sisältää alle puolet arvokasta luonnonmateriaalia myytäisiin pääraaka-aine selvästi mainiten. Mutta eihän se kovin myyvältä kuulosta puhua esim. akryylineuleesta tai polyesteripuserosta. Ylellinen villaneule tai mohairpusero kuulostaa paljon houkuttelevammalta näinä aikoina, kun tietoisuus valintojen vaikutuksista lisääntyy, vaikkei välttämättä merkittävästi näykkään vielä ylikuluttavan kansan kulutustottumuksissa. Kumma, kun polyesterifleecevaatteilla ei tätä ongelmaa ole, vaikka kyllä useimmat tietävät niiden olevan aitoa polyesteria elastaanilla höystettynä. Ehkäpä siksi, että ne eivät yritä olla muuta kuin ovat. Vähäinen määrä esim. polyesteria tekee villavaatteesta kuitenkin myös kestävämmän, joten vaate pysyy pidempään käyttökunnossa. Kuitujen sekoittaminen voi olla perusteltua. Joskin kuitujen sekoitus hankaloittaa kierrätystä ja mikromuovit karkaavat ympäristöön sen lisäksi, että polyesteri ja polyamidi sekä akryyli ovat maaöljystä valmistettuja.

Mistä sitten tietää, kuinka paljon vaate on käytössä ja mikä on vaatteen todellinen käyttökustannus? Luin Helsingin Sanomista jutun Olof Hoverfältin kirjanpidosta, jossa Hoverfält kirjaa ylös vaatteiden käyttökerrat ja vaatteen hinnan. Tuloksena on vaatteen kustannus käyttökertoja kohden. Testin ja Helsingin Sanomien jutun perusteella kallis saattaa lopulta tulla jopa halvemmaksi, koska tuote kestää pidempään (Herra käyttökertakustannus; HS 19.2.2021). Juttu antaa pohdiskelemisen aihetta siihen, millaisilla vaatteilla vaatekaappia kannattaa täyttää.

Ehkä villavaatteet olisi hyvä neuloa itse mutta silloinkin on hyvä varmistua langan eettisyydestä. Moni on korona-aikoina intoutunut neulomaan ja itsekin neulomisbuumin pauloissa hankin islantilaisneuleen langat ja aloitin neuleen. Siinä saattaa olla taas yksi kesken jäänyt projekti. Varmaan kaikilla muillakaan ei ole aikaa tai kärsivällisyyttä kaikkien vaatteiden tekemiseen itse. Eettisiä vaatevalintoja pitäisi olla saatavilla kaikille, jotka eivät osaa, kärsivällisyys ei riitä tai aika.

Havahduin aivan vasta huomioon, että ei vain polyeasterifleecevaatteita vaan myös kaikki sekoitevaatteet, jotka sisältävät maaöljypohjaisia kuituja, pitäisi pestä Gubby Friend -pesupussissa tai vastaavassa mikromuovien leviämistä estävässä pussukassa. Lähes kaikissa vaatteissa on nykyään vähintäänkin elastaania seassa. Toki mikään kuitu suuremmassa määrin väärässä paikassa ei ole hyvästä. Myös isot määrät esim. farkun puuvillaa vesistöissä ei ole vesistölle hyvästä kuten yle uutisoi vastikään (Tutkimus: Valtaosa jäämeren mikromuovista…, Yle Uutiset 15.1.2020). Pesukoneen poistoputkista voi löytyä kaikenlaista; lasten sukista jääkaappimagneetteihin. Sillä perusteella eivät ne pesukoneiden suodattimet kovin ihmeellisiä ole. Mielestäni pesukoneiden suodattimiin pitäisi panostaa enemmän ja koska yksittäisten kuluttajien pesukoneet uusiutuvat hitaasti, hyvä olisi parantaa myös vesilaitosten suodatusta (vesilaitosten suodatuksesta minulla ei toki ole tarkempaa käsitystä) sen sijaan, että lähes kaikki pesupussitetaan. Tietysti sen lisäksi, että vaatteita pestäisiin mahdollisimman harvoin. Pesemisen harventaminen pitää vaatteet paremmassa kunnossa myös pidempään. Tietysti myös öljypohjaisten materiaalien kieltäminen vaatteissa johtaisi mikromuovien vähenemiseen luonnossa. Mutta kun polyesteri ynnä muut maaöljypohjaiset keinokuidut ovat niin käteviä monessa vaatteessa mm. keveytensä ja vedenpitävyytensä vuoksi, ei kieltäminen taida olla lähiaikoina näköpiirissä. Lisäksi kaikki eivät pysty käyttämään esimerkiksi villaa allergian vuoksi ja lämpimiä vaihtoehtoja on oltava myös heille.

Tähän mennessä käyttämäni puukuidut, jotka voisivat korvata luonnonkuituja ovat olleet ennemminkin puuvillan tyylisiä, viileän tuntuisia kuituja (mm. viskoosi). Onkohan muista puukuiduista myös lämpimiksi vaatteiksi? Tutustuin tuossa vastikään Silja Suomalaisen kirjoittamaan opinnäytetyöhön, joka kätevästi vetää yhteen puuvillaa korvaavia mahdollisia puukuitukankaita (Ympäristömyötäisempiä vaihtoehtoja puuvillalle: Case Arela, Silja Suomalainen) ja myös puuvillan tuotannon ongelmia (kannattaa tutustua, jos asia kiinnostaa). Siinä mainitaan Lyocell materiaalina, joka silkin tapaan on kylmällä lämmin ja lämpimällä viileä. Lyocell mainitaan myös puukuitukankaista ympäristömyötäisimpänä materiaalina, koska prosessi kuluttaa vähemmän vettä ja energiaa kuin muut selluloosamuuntokuitujen valmistusprosessit. Myös saasteita aiheutuu vähän. Eukalyptus on nopeasti kasvavaa ja puuvillaan verrattuna sato moninkertainen samalta alalta. Kotoisista puulajeista Lyocellia ei kuitenkaan valmisteta, vaikka muuten materiaali vaikuttaa olevan erinomainen vaihtoehto puuvillalle. Mielenkiintoisia Lyocell vaatteita näyttää olevan mm. Nosh:in kevätmallistossa sekä Kaikolla muttei mitään villapaidan tyylistä. Toki kevättä kohti vaatteet kevenevät. Mahdollisesti kehitteillä on materiaaleja, jotka voisivat korvata myös villan ja polyesterifleecen. Joka tapauksessa Suomessa valmistettavat selluloosamuuntokuidut voivat korvata ongelmallista puuvillaa ja teollisuudessa luoda työtä ja korvata paperiteollisuutta kuten Suomalainenkin opinnäytetyössään toteaa. Spinnova on juuri avaamassa tehdasta Jyväskylään (Puupohjaista vaatekuitua valmistava Spinnova…, Keskisuomalainen, 25.2.2021). Toki vaateselluloosatehtaitakaan ei Suomeen loputtomasti mahdu eikä tuotanto tietenkään ole täysin päästötöntä. Kestävät puupohjaiset materiaalit voivat kuitenkin olla myös arvokas design-valtti vaatteen kauniiden printtien ja muodon lisäksi.

Ja onneksi myös rikkinäisten vaatteiden kierrätys kehittyy ja päästään todella tekstiilien kiertotalouteen, jossa materiaaleja ei hukata. Ensimmäiset koetuotantolaitokset on jo käynnistetty. Kaivelin tuossa rikkinäisiä vaatteita pois vaatekaapeista vain havaitakseni, että tekstiileille ei ole lainkaan yleisiä keräyspisteitä. Tämä tulee muuttumaan vuoteen 2025 mennessä, jolloin poistotekstiileille tulee EU päätöksen mukaan erilliskeräys (kts mm. Maailma etsii ratkaisuja tekstiilien kierrätykseen). Tällä hetkellä muutamat vaatekaupat vastaanottavat myös rikkinäisiä vaatteita alueellani. Mutta rikkinäiset vaatteet eivät suinkaan mene niiden kautta “purkaamolle” ja materiaalit kierrätykseen vaan esim. eristeiksi ja teollisuuden kankaiksi (räteiksi). Ei kovin tehokasta kierrätystä arvokkaille raaka-aineille, vaikka kivaltahan se kierrätyseriste rakennuksessa kuulostaa. Kalaverkoista ja pulloista voidaan kyllä tehdä haalareita ja uimapukuja mutta reikäiset vaatteet eivät vaatteiksi enää jalostu. Säilyttäisikö rikkinäisiä tekstiilejä vielä kaapissa muutaman vuoden kunnes keräyslaatikko löytyy myös omalta lähialueeltani ja pilottilaitokset pystyvät materiaaleja laajemmin hyödyntämään.