Maalia maalin päälle

Otsikko voisi viitata jääkiekkoon tai vaikka jalkapalloon. Mutta ei. Kyllä kyse on rakennuksen maalaamisesta. Sehän se on näin keväällä mielessä, kun aurinko alkaa paistaa ja paljastaa tummentumia keränneet seinäpinnat. Ei muuta kuin maalikauppaan. Mutta miten valita oikea maali. Tälle ei löydy treffisovellusta. Jos ei löydy tietäjää, voi koittaa kysellä maalikaupasta. Puuinfon sivuilta löytyy taulukko, jossa on ruksitettu maalien mätsejä ja muutenkin kerrottu aiheesta ja puutalon korjauksesta.

Arkkitehtikaan ei automaattisesti ole maalien tuntija. Mielessäni on vielä parikymmentä vuotta sitten käydyt korjausrakentamisen kurssin luennot ja läpi plärätyt Talotohtorin kirjat, joiden johdosta mielikuva on sellainen, että seinät kannattaisi maalata samantyyppisellä maalilla kuin edellisellä kerralla. Lateksia ei ulkoseiniin kannata sivellä. Mutta mikä on lateksi ja mikä ei, kun maalinvalmistajan sivuilla sitä ei (enää) suoraan sanota. Ovatko lateksit todella niin huonoja kuin muistikuva. Asia ei tietenkään ole näin suoraviivaista ja selvää.

Oman 1990-luvun talon kohdalla tiedossa on, millä rakennus on alunperin maalattu ja myöhemmin huoltomaalattu. Ellei olisi, voisi maalityyppiä koittaa tunnistaa maalin kulumistavan perusteella. Liituuntuuko maali? Lohkeileeko vai lähteekö suikaleina? En ole maaliasiantuntija, joten en tähän sen kummemmin halua eritellä maalityyppien tunnistus- ja ominaispiirteitä. Niitä löytyy mm. maalivalmistajien sivuilta. Elleivät tunnistuskeinotkaan auta tunnistamaan maalia, voi näytteen lähettää laboratorioon.

Silti: vaikka alkuperäinen maalityyppi olisi tiedossa, mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Esimerkiksi öljymaalien koostumus on muuttunut, kun joitakin ainesosia ei saa enää käyttää maaleissa. Tietysti hyvä näin, kun maaleista tulee terveellisempiä ja turvallisempia. Mutta samakaan maali ei ole välttämättä enää sitä samaa, mitä oli tarjolla, kun rakennus alunperin maalattiin. Ilmastonmuutoksen tuoma lisääntynyt sade ja ilmankosteus tuovat haasteita maalipinnoille. Homeet ja levät viihtyvät kosteilla pinnoilla.

Mitä sitten ovat lateksit ja onko niitä syytä välttää. Puuproffa-verkkosivun mukaan: “Lateksimaali on yhtenäinen nimi erityyppisille vesiohenteisille maaleille. Vesiohenteiset maalit eli ”lateksit” ovat muovidispersiomaaleja, joissa pienet sideaineena toimivat polymeerihiukkaset ovat vapaana vedessä. Kuivuessaan lateksimaalista haihtuu vettä kunnes muovipalloset liimautuvat yhteen maalikalvoksi.” Varsinaista lateksia dispersiomaaleissa verkkosivun mukaan ei ole enää eikä lateksi yleisnimitys vesiohenteisille dispersiomaaleille olekaan oikein osuva yleisnimitys. Olisi varmasti myös liian yksioikoista kirjoittaa, että nämä vesiohenteiset maalit ovat yksinomaan huonoja puupinnoilla ulkona ja saisin siitä vain maalinvalmistajat ärtymään.

Joissakin tuoteselosteissa lukee hengittävä. Ovatko dispersiomaalit siis muuttuneet? Silti muovipallomaali saa muovikammoisen epäileväiseksi. Lisäksi mieleen nousee vesisateessa sisältä ja ulkoa kastuneet lasten kurahousut, jotka hitaasti kuivuvat sateen loputtua. Irtoaako muovimaaleista mikromuovia luontoon? Kaipaisin helposti saavutettavaa, tutkittua tietoa, luotettavasta lähteestä pohdintojen tueksi.

Tällä kertaa oma valinta on mahdollisimman samanlainen maali kuin millä rakennus on aiemmin maalattu.

Rukkaset

Sain tuossa vastikään rukkaset. Ne putkahtivat lähikaupan matkahuollon pisteeseen. Ne olivat lasten kokoa kaksi ja niiden tiedoissa luki, että välikausi. Ne olivat ihanat vaalean lilat rukkaset, jotka tilasin, kun luulin entisten rukkasten kadonneen kesäpesussa ties mihin. Kaappeja koluamalla rukkaset kuitenkin löytyivät mutta lapsilla ei voi olla liikaa

Rukkasten saaminen tarkoittaa muutakin suomen kielessä: hylättyä kosintaa. Tosielämässä kuvaannnollisia rukkasia ei ole tarvinnut antaa enkä niitä ole saanut, kun en ole kosinut. Kerran kyllä kieltäydyin kosinnasta mutta pidin sitä lähinnä vitsinä, koska olin tavannut henkilön muutama päivä sitten, olin alle 18 ja vieraalla maalla. Poikaystävärintamalla menestys oli ollut heikkoa siihen asti. Ajattelin ehkä, että tyyppi vedättää jostain ennalta arvaamattomasta syystä tai jos olikin tosissaan, ajatus oli liian yllättävä ja pelottava. Avioon olen kuitenkin päätynyt (mutta en kyseisen koskaan kanssa) mutta en muista, että kumpikaan olisi koskaan kosinut. Jotenkin näin vain yhdessä päätettiin ja sormukset yhdessä teetettiin. Mutta se on toinen tarina.

Palatakseni lasten rukkasiin, ennen lapsia en tiennytkään mitään rukkasten ihmeellisestä maailmasta. Luulin, että kaksinkertaiset lapaset riittävät kaikkeen. Mutta eiväthän ne todellakaan riitä. Olen saanut huomata, että rukkasia tarvitaan jos minkäkinlaisia. Kurarukkaset ovat sadesäässä ehdottomat pitämään käsiä kuivana. Olen kallistumassa siihen, että niiden pitää olla vuorettomat. Jos vuori kastuu, se kuivuu hanskassa hitaasti. Toki kaikenlaisia vedenpitäviä tex välikausirukkasia myös on. Ehkä jotkut jopa jossain määrin pitävät vettä.

Erilaiset soljet, solkinauhat, varsien kuminauhat ja vetoketjut helpottavat hanskojen pukemista pikkutyypeille. Etenkin pienimmille suosikiksi nousi hanska, jossa vetoketju ylsi teräosaan asti. Isommilla lapsilla liialliset soljet ja vetoketjut taitavat vain hidastaa pukemista, vaikka parantavatkin pienemmillä hanskan pysymistä kädessä. Samat rukkaset eivät siis ole hyvät vauvasta eskariin.

Vetoketjut ja soljet helpottavat pukemista pienille ja auttavat rukkasia pysymään päällä.

Peukalottomista vauvarukkasista siirrytään kauteen, jona hanskat kädessä ollaan paljon ulkona ja niillä pitää voida leikkiä. Suomessa on kuitenkin myös kylmä ja talvella kunnon vuori on välttämätön lisälapasten lisäksi. Kunnon pakkasilla mikään ei riitä ja lämmintä mutta leikkiin taipuisaa rukkasta on saanut hakea. Talvihanskoissa on joskus turhan paksuja sisävahvikkeita käden puolella, jolloin hankala on paksun vuoren ja paksun vahvikkeen läpi mihinkään tarttua.

Koska Suomessa on talvella myös pimeää, heijastimilla varustetut rukkaset ovat olleet varsin hyvä lisä talvivarusteisiin. Jopa koko rukkasten heijastavuus on varsin hyvä juttu yksittäiseen pieneen heijastimeen verrattuna. Kädet vilkkuvat silloin heijastimina molemmin puolin vartaloa.

Pikapyrähdys asuntomessuille

Tämän kesän suunnitelmissa ei ole pikapyrähdystä asuntomessuille. Päiväseltään matka asuntomessuille tarkoittaisi 12 tuntia eestaas autossa kahden uhmaikäisen kanssa. Aika ei; ei missään nimessä ainakaan yhden päivän aikana. Aion tutustua asuntomessuihin tällä kertaa katsastelemalla parhaita paloja lehdistä.

Aika ajoin kuulee asuntomessuista kommentteja, että asuntomessut eivät ole asuntomessut vaan sisustusmessut. Yleensä olen tällaisen kommentin kuullut mainittavan arkkitehdin sanoneen. Toki sisustuksiin panostetaan. Mukana suunnittelussa on sisustusarkkitehteja. Arkkitehtien kritiikki johtunee osaltaan siitä, että messujen kaikki talot eivät ole arkkitehtien paikkaan yksilöllisesti suunnittelemia kohteita. Iso osa kohteista on pakettitaloja, jotka joku nekin kyllä suunnittelee ja sovittaa paikkaan. En ota kantaa, missä määrin pakettitaloja on tänä vuonna asuntomessuilla tai miten suuri osa rakennettavista omakotitaloista on pakettitaloja yleensä. Olisi mielenkiintoista tietää. Rakennuksen, sisustuksen ja alueen suunnittelun sujuessa suunnittelijoiden yhteistyönä saavutetaan paras lopputulos.

Unelmien taloja toki edelleenkin rakennetaan mutta aika moni asuu myös vanhassa talossa tai asunnossa. Joltain luennolta minulle on tarttunut mieleen sellainen lukema, että rakennuskanta uusiutuisi noin yhden prosentin vuosivauhtia. Iso osa rakennuskannasta on siis rakennettu jonain muuna kuin tänä vuonna. Kun ostetaan vanha talo tai asunto, sisustus on juuri se osa asumista, johon voidaan vaikuttaa ( jos ei muuten laajoja muutoksia tehdä) ja siksi messujen sisustusanti sopii myös korjausrakentajalle. Sisustukseen myös joudutaan remonttien vuoksi ainakin jossain määrin puuttumaan. Messuilta voi hakea ideoita kokonaisen uuden talon lisäksi myös talon kalustamiseen tai vaikkapa keittiö- tai kylpyhuoneremonttiin.

Asuntomessualueiden aluesuunnitelmat ja kaavat myös kiinnostavat kaavoittajaa. Loviisan asuntomessuilla on tänä vuonna asumista myös rannoilla. Kaikissa kaupungeissa tai kunnissa ei rakentamiseen vapaata rantaa ole ja viihtyisyys ja tonttien houkuttelevuus täytyy löytää jostain muualta. Asuntomessualueet markkinoivat kuntia messukävijöille. Kuten Loviisan asuntomessuista kirjoitetaan “Kuningattarenrannan messualue on poikkeuksellisen kaunis alue aivan meren äärellä… Kaupungin keskustan läheisyys tuo myös kaikki palvelut asukkaiden saataville kävelyetäisyydellä.” Onkohan messujen jälkeenkin yhtä mahtavia rakennuspaikkoja kotiaan rakentaville tarjolla.

Vessoista ja pyyhkeistä

Täytyy myöntää, ettei wc-kylttiä omankaan kodin vessan ovesta löydy. Fiksummat sanovat, että vessan löytää kyllä, kun on käynyt jonkun luona useammin kuin kerran. Ihme kyllä joku on joskus uskaltautunut minunkin luokseni useammin kuin kerran, vaikka en ole mikään kodin hengetär. Liekö sitten mieheni ansiota. Ja löytänyt vessaan kysymättäkin. Ei tarvitse olla huolissaan muistisairaista lähipiirissä, koska ovat muistaneet kysymättä vessan sijainnin.

Onneksi edellinen kotimme asukas on merkinnyt vessoihin käsipyyhkeiden paikat. Katsoin vastikään Tiktokista hupaisan filmin, missä vessakävijä huutaa vessasta ja kysyy, mikä pyyhkeistä on käsipyyhe. Kodin omistaja vastaa, että “se punainen”. Kaikki vessan pyyhkeet ovat punaisia ja ovat vierekkäin samassa naulakossa. Vessakävijä nuuhkii epätoivoisen näköisenä vessan pyyhkeitä, mihin uskaltaisi pyyhkiä kätensä. Itse olen vastaavassa tilanteessa päätynyt pyyhkimään käteni vessapaperiin tai vain ravistellut ne kuivaksi. Ehkä pitäisi vain rohkeasti hakea vessan haltija kertomaan, mikä on kyseisen talouden pyyhejärjestys.

Vessa-asiat ovat mielessä erityisesti, koska aika-ajoin tulee pohdiskeluun wc- ja kylpyhuoneremonttien tarve ja laajuus. Ei työn puolesta – kaavoittajana en pääse vessoja tai kylpyhuoneita suunnittelemaan – vaan omasta mahdollisesta tarpeesta. 1990-luvulla rakennetun talon kylpyhuoneita voi tarvita jossain vaiheessa korjata. Olisihan se kivaakin pitkästä aikaa hivelöidä keraamisten laattojen pintoja ja suunnitella talon alkuperäisen värimaailman kanssa yhteensopivaa uutta kylpyhuonetta. Toisaalta ehjää ei mielestäni kannata korjata ja kärrätä kaatopaikalle. Talon alkuperäiset laatat ja kiintokalusteet ovat talon aikakautta henkiviä.

Huussit ja vessat

Eipä ole mikään tärkeämpää reissussa kuin käydä vessassa aina, kun siisti yksilö tulee vastaan. Kävin tässä vastikään Helsingissä ja Tallinnassa ja ilokseni täytyy kertoa, että vastaan tulleet vessat olivat siistejä ja asiallisesti merkittyjä. Mikäpä parempi viesti kävijälle: täällä huolehditaan, että et jälleen saa influenssaa, koronaa tai epämääräistä mahatautia. Vessa myös löytyy ajoissa, kun viitat ovat kunnossa. Toki myös looginen tilajärjestys vessaan osaltaan ohjaa. Ei tule kakat ja pissit housuun. Pottia soisi myös löytyvän pienemmille kävijöille.

Miesten wc:n merkki Kadriorgin museossa Tallinnassa.

Naisten wc:n merkki Kadriorgin museossa Tallinnassa.

Vessojen merkintätavoissa näkee yllättävää luovuutta julkisissa tiloissa. Nämä lienevätkin kohtia joita eivät yksityiskohtaiset säädökset tarkkaan määrää vaan suunnittelija saa vapaasti keksiä merkin muotoilun, kunhan siitä vessan tunnistaa. Ohessa esimerkkinä wc:n merkit Kadriorgin museosta Tallinnasta. Merkit ovat pelkistettyjä mutta sopivat kuitenkin hyvin vanhaan oveen.

Naisten ja miesten wc samassa eli unisex wc.

Eipä olisi hassumpaa, jos yksityiskodeissakin olisi hieman useammin vessan ovessa merkintä. Tai vessan voisi ainakin vierailun alkuvaiheessa osoittaa vieraalle. Vieras säästyisi näin availemasta siivouskomeroiden ja vaatehuoneiden ovia (kyllä olen tehnyt niin, mutta en ole pissiä kenenkään komeroon lurauttanut). Muistan vielä omasta mummolastani vessan ovessa olleen merkin, jossa lapsi istui potalla. Ihan yksinkertainen teksti huussi, hyyskä, vessa tai wc voisi olla ovessa oikein informatiivinen kuva-arvoituksen vaihtoehto.

Huussi on ollut esittelyssä myös Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Suomen osastolla joten aihe on ajankohtainen, mutta ei siitä nyt sen enempää. Jos asia kiinnostaa, siitä löytyy lisää tietoa esim. Archinfon sivuilta: https://www.archinfo.fi/artikkelit/huussi-valloittaa-venetsian-arkkitehtuuribiennaalin

Vesivessassa hurahtaa paljon puhdasta pohjavettä menemään meillä Suomessa ja siinäkin riittäisi ruodittavaa monelle asiantuntijalle, mikä on vesiklosetin tulevaisuus. Tulevaisuutta pohtiessa voi käydä tutustumassa huussin historiaan vaikkapa Kainuun Museon näyttelyssä Huussi – Tarinoita tuvan ja tunkion väliltä (https://www.kajaani.fi/kulttuuri-ja-liikunta/kainuun-museo/vaihtuvat-nayttelyt/), josko menneestä löytyisi vastaus tulevaan vai pitääkö keksiä jotain ihan uutta.

Kestäviä materiaaleja ja ilmastoahdistusruokaa

Featured

Ilmastoahdistus on jo tuttua. Korona-ahdistus on viime aikoina jättänyt ilmastoahdistuksen varjoonsa, ja liikkumista vähentämällä vaikuttanut jopa myönteisesti vähentämällä päästöjä, mutta siellä ilmastoahdistus kököttää taka-alalla odottaen Korona-rokotetta. Ilmastoahdistuksen rinnalla keikkuu muoviahdistus. Mikromuovit kelluvat kaikkialle vesistöihin ja päätyvät ravintoketjuihin. Huolestuttava on erityisesti joulun tienoilla uutisoitu tutkimus mikromuovien vaikutuksesta ihmissikiön kasvuun ja kehitykseen (kts. esim. Microplastics revealed in the placentas of unborn babies). Sikiöt saavat jo kohdussa elimistöönsä mikromuovia ja sama jatkuu, kun lapsia ruokitaan muovipuolloista. Keittiössä pitää miettiä ilmaston vuoksi, mitä syödään mutta pitäisi miettiä myös millaisissa astioista ja pakkauksissa ruokaa säilytetään, laitetaan ja tarjotaan, koska muoviastioista muovia irtoaa ruokaan ja vesistöihin. Kurja juttu, sillä muovi on keveä, pestävä ja kestävä materiaali, jota kärsii kolhia ja kolistella vaikkapa sähkövatkaimella ilman, että astia naarmuuntuu ikävästi. Tarjoavatko uudet materiaalit kestävämmän vaihtoehdon perinteisen öljypohjaisen muovin tilalle ja irtoaako niistä mikromuovia vesistöihin?

Kuvassa ylimpänä keraaminen keittiökulho, keskellä metallinen kulho ja kulho, joka on valmistettu sokeriruo’osta.

Muoviesineiden ja -pakkausten tilalle on jo onneksi kehitelty vaihtoehtoisia materiaaleja, jotka vapauttavat uusitumattomasta öljystä valmistettavan muovin käytöstä. Esimerkiksi sokeriruo’osta voidaan valmistaa öljypohjaisen muovin kaltaista materiaalia. Ikävä kyllä sokeriruokomuoviakaan ei tällä hetkellä kierrätetä sen enempää kuin muitakaan muoviastioita tai esineitä, vaikka ne kierrätettävissä olisivatkin (vain pakkausmuovia kierrätetään Suomessa tällä hetkellä). Mikään tutkailemani lähde ei kuitenkaan kerro, onko sokeriruokomuovi siinä mielessä parempaa, ettei siitä irtoa haitallisia partikkeleita. Ostin taannoin sokeriruokokulhon turvalliseksi todettujen metalli- ja keraamisen kulhon kaveriksi mutta huijasinko vain itseäni? Onko sokeriruoko ratkaisu muovin haitallisuusongelmaan? Osaisikohan joku valaista asiaa?

Toki tulee säilytettyä ruokaa muovirasioissa ja niitäkin täytyy pestä, mistä taas liukenee mikromuovia veteen. Mahtaako vesilaitos pystyä mikromuoveja vedestä suodattamaan? Muovista valmistetut vaatteet esim. fleece-haalarit voi laittaa pesun ajaksi erityisesti sitä varten tarkoitettuun pesupussiin mutta mitenkäs muoviastioiden kanssa menetellään. Niitä ei voi tunkea pesupussiin. Tarvitaan käteviä säilytysastioita muusta materiaalista kuin muovista.

Pakkausmateriaalien puolella näyttää ihan lupaavalle sillä kartongista pystytään tekemään myös vedenpitäviä kartonkikuppeja ja astioita (kts. esim. YLE:n juttu Muovikammo ajaa ekologisempiin valintoihin – aaltopahvi haastaa nyt styroksin ja Helposti kierrätettävät ja biohajoavat kartonkikupit ja -pakkaukset). Muovipillit ja muutamat muut muoviastiat kiellettiin EU:ssa maaliskuussa 2020 ja kielto tulee voimaan 2021 eli ihan huomenissa. Ylen jutussa kerrotaan (Muovipillit ja muut merta kuormittavat kertakäyttömuovit kielletään 2021 alkaen), että 70 % maailman merien jätteistä aiheutuu nyt kielletyistä muovituotteista. Kyse on siis todella merkittävästä päätöksestä. Pahvipillit ovat jo ehtineet harmittaa innokkaita pillien käyttäjiä, koska ne haperoituvat nesteessä liotessaan mutta epäilemättä on mahdollista valmistaa hieman kestävämpiä pahvipillejä. Mieluummin luttero pilli kuin mikromuovien vielä tuntemattomat vaikutukset eliöihin. Vedessä kelluva muovipilli voi joutua myös kokonaisena jonkun eläimen tai linnun mahaan ja aiheuttaa harmia suolistossa sinne jumiutuessaan.

Riisiä pellavakankaalla ja kangaskriisi ajatuksissa.

Uudet kangasmateriaalit ansaitsevat ehdottomasti oman blogikirjoituksensa. Kankaiden tuotanto ja kierrätys veden- ja resurssien kulutuksineen ovat melko mutkikkaita juttuja puhumattakaan kangasmateriaaleista ja pohdiskelen asiaa mielellään omassa jutussaan. Merkille pantavaa on kuitenkin puukuitujen käyttö kankaan valmistuksessa. Sellua ei keitetäkään enää paperia varten vaan vaatteita.

Kynsiharja, jossa on käytetty sokeriruokoa.

Vaikka muoviahdistus vaivaa, näyttää vuosi 2021 alkavan hyvissä merkeissä voimaan tulevan muovikiellon myötä (mm. pillit ja pumpulipuikot). Onneksi muovittomia ratkaisuja on monella rintamalla syntymässä.

Liennyttääkseni ilmasto- ja muoviahdistusta kehittelin tuossa taannoin kasvisvaihtoehdon kaalilaatikolle. Toisinaan kasvisruo’ista puuttuu se jokin (ehkä umami?) mutta tästä löytyi sopivaa täyteläisyyttä.

ARKKIBOTIN TOFU-RUUSUKAALILAATIKKO

1 1/2 dl puuroriisiä (tai voit korvata riisin esim. lähempänä tuotetuilla ohrasuurimoilla)
1/2 tl suolaa
4 dl vettä
1 sipuli
700 g keräkaalia
300 g ruusukaalia
400 g tofua
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 tl meiramia
1 rkl ruokaöljyä
1 rkl siirappia
4 dl kasvislientä
120 g smetanaa
kourallinen cashew pähkinöitä

Keitä puuro vedessä ja mausta suolalla.
Paista tofu paistinpannulla pilkotun sipulin, suolan, mustapippurin ja meiramin kera.
Pilko kaali ja ruusukaali. Kaada kattilaan tilkka öljyä. Kuullota ja keitä kattilassa kymmenisen minuuttia. Mausta siirapilla.
Keitä kasvisliemi.
Sekoita riisi, tofu ja kaalit sekä pähkinät ja kaada voideltuun uunivuokaan. Lisää kasvisliemi ja smetana.
Paista uunissa ala-/ keskiosassa 175 asteessa puolitoista tuntia.

Kaksiteräinen miekka ja kylmäsavulohipasta

Featured

Millaisia ovat ensimmäiset muistosi saksista? Oletko kenties leikannut hiuksiasi uuteen malliin tai naksinut kalliin olohuoneen maton tai jotain muuta naperoaikanasi? Vai onnistuitko jo pienenä tekemään taidokkaita lumihiutaleita ikkunoiden koristeeksi? Sakset säilytetään syystä pienten lasten kodeissa tahmatassujen ulottumattomissa. Ja näin myös päiväkodeissa, joissa on alle kolmivuotiaita taaperoita. Kolme vuotta on merkitty suositusikärajaksi myös kaupasta ostettaviin ensisaksiin. Onko siis kolme vuotta sopiva ikä aloittaa saksiminen? Yksilöllisestä vaihtelusta huolimatta enimmäkseen lapset lienevät siihen ikään mennessä kypsyneet tuon vaarallisen välineen käyttöön sen verran, että voivat käyttöä alkaa harjoitella. Kaksiteräisellä miekalla ei nykypäivänä ole tarvetta muuten kuin kielikuvana mutta omaan mieleeni juolahtaa sakset, kun kaksiteräistä miekkaa pohdiskelen. Siinä onkin oiva ase askarteluun, keittiöön, kynnenleikkuuseen ja muihin kodin taisteluihin.

Teema-Fiskarseja Roosa Nauha -värityksellä ja muumi-kuvituksella.

Saksia on ollut jo paljon ennen ajanlaskun alkua silloin, kun oli vielä niitä varsinaisia kaksiteräisiä miekkoja. Sakset ovat monelle suomalaiselle yhtä kuin Fiskarsin oranssikahvaiset saksimet. Oheisessa kuvassa on teemaväritteisiä Fiskarsin saksia ja tietysti löytyy myös neutraalimpia värejä mm. musta- ja valkokahvaisia. Oman kokemuksen mukaan Fiskarsin sakset ovat niin hyvät käyttää, – kestävät ja pestävät ja käteen sopivat – että ovat ikonisen asemansa suomalaisten saksina ansainneet. Epäilemättä niillä on myös kansainvälistä kysyntää. Mitkään luksusvälineet ne eivät ole vaan jokakodin arkiset työvälineet. Ja ei – tämä ei ole kaupallinen yhteistyö Fiskarsin kanssa. Tuskinpa mielipiteelläni on tässä tapauksessa merkitystäkään sillä tuote on niin yleinen ja tunnettu. Jos kirjoittaisin kirjan suomalaisista käyttätavaroiden klassikoista, sakset pääsisivät varmasti mukaan.

Äitiyspakkauksen kysisakset ja oranssikahvaiset Fiskarsin kynsisakset.

Erilaisille toiminnoille on erilaisia erikoissaksia: kynsien leikkaukseen on kynsisakset, hiusten leikkaukseen omansa ja kankaan leikkaamiseen kangassakset. On myös peltisaksia ja erilaisia askartelusaksia ja puutarhasaksia. Saksia on sekä oikea- että vasenkätisille.

Askartelusakset, joilla saa kaarevaa reunakoristetta.

Askartelussa pienikokoiset askartelusakset ovat suuria saksia kätevämmät. Askarteluun on myös erilaisia erikoissaksia, joilla voi tehdä esimerkiksi erilaisia reunoja papereihin.

Keittiössä saksia voi käyttää paloitteluun ja yrttien hienontamiseen veitsien sijasta.

Keittiössä sakset toimivat hienosti niin paloittelussa kuin hienontamisessa. Viimeksi käytin saksia keittöveitsen sijaan tilliä leikatessani. Varsinaisia yrttisaksiakin on olemassa mutta vaikka taloudestamme löytyykin monituisia saksia niin yrttisaksia emme omista. Yrtin leikkaaminen onnistuu mukavasti myös tavallisilla saksilla. Seuraavassa sitten todella simppeli pastaohje, jonka tekeminen onnistuu vaikka mehulasi olisi juuri rikkoutunut lattialle ja siivous olisi käynnissä ja tekisit lapsen kanssa samalla palapeliä.

Helppo kylmäsavulohipasta muutamasta aineksesta.

ARKKIBOTIN KYLMÄsavulohipasta (neljälle)

300 g kylmäsavulohta
400 g pastaa (kuivana)
4 dl ruokakermaa
nippu tilliä
valkopippuria
mustapippuria

Paloittele kylmäsavulohi ja paista pannulla. Laita pasta kiehumaan ohjeen mukaan samaan aikaan. Lisää ruokakerma ja halutessasi pippuria. Anna kastikkeen kiehahtaa. Siivilöi ja huuhtele valmis pasta ja lisää kastikkeen sekaan ja sekoita (älä lisää öljyä pastaan, jos haluat, että kastike imeytyy hyvin pastaan). Silppua ja lisää tilli. Syö samalla, kun kokoat palapeliä.