Luodaanko nykyisin iätöntä arkkitehtuuria, jota ihaillaan vielä vuosikymmentenkin päästä? kysyttiin Helsingin Sanomissa 20.9.2020. Jo heti otsikossa todetaan, että Helsingin nykyarkkitehtuuri jakaa asiantuntijoita, mikä käy ilmi myös neljän haastatellun antamista arvioista jutussa käsitellyistä kohteista. Arvottamisen vaikeus on ilmeistä erityisesti, kun puhutaan uusista kohteista eikä ole muotoutunut asiantuntijoiden näkemystä siitä, mitkä ovat aikakauden arvokkaat erityispiirteet, jotka tulee säilyttää. Vuosikymmenten päästä on jo nähtävissä, mitkä esteettiset arvot milläkin aikakaudella ovat kestäneet aikaa. Mieleen nousee myös kysymys, onko arkkitehtuuri koskaan ajatonta vai kuvastaako se aina ainakin jossain määrin aikaansa?

Vanhojen rakennusten osalta suuria ristiriitoja aiheutuu yleensä rakennuksen kunnon ja käyttötarkoituksen luomasta ristiriidasta suhteessa esteettisiin arvoihin. Voidaanko vanha, huonossa kunnossa oleva rakennus säilyttää etenkin, jos rakennuksella ei ole selvää käyttöä? Suojellaanko rakennus ja säilytetään tuleville sukupolville. Uusien rakennusten osalta ei olla tällaisten kysymysten äärellä vaan arvosteleminen kohdistuu ainoastaan rakennusten estetiikkaan, joka tavallisesti on vaikeasti arvioitavaa, jos arvioidaan yksittäisiä kohteita. Arkkitehtina olen aika varovainen arvioidessani toisten arkkitehtien tekemää työtä etenkin, koska en suunnittele rakennuksia tällä hetkellä, vaikka koulutus antaakin valmiudet rakennusten esteettiseen suunnitteluun eli arkkitehdin työhön (arkkitehtuuri on rakennustaidetta). Työssäni olen mukana arvioimassa rakennusten esteettisyyttä kaavoittajana. Toisaalta eiväthän kirjallisuuskriitikotkaan kirjoita välttämättä kirjoja. Näin ajatellen arkkitehdin työn paras arvioija ei välttämättä ole arkkitehti (tai rakennuksia suunnitteleva toinen arkkitehti) vaan estetiikkaan perehtynyt muu asiantuntija, jolla on myös ymmärrystä arkkitehtuurista laajemmin kuin yhden kohteen osalta. Helsingin Sanomien jutun raadissa oli mukana arkkitehtien lisäksi myös ympäristöestetiikan tutkija. Hänellä on varmasti hyvät valmiudet arkkitehtuurin esteettiseen arviointiin ja toisaalta hän ei välttämättä kanna mukanaan arkkitehtien hiljaista tietoa siitä, mikä on arvostettavaa arkkitehtuuria (jos sellaista on) ja voi olla objektiivisempi arvioija.

Muutama kohta Helsingin Sanomien jutun asiantuntijoiden arvioissa jäi mietityttämään. On ymmärrettävää, että arviot ovat ristiriitaisia, kun ei ole yhteisiä kriteerejä. Koulutus ei sinänsä anna yhteistä näkemystä vaan se syntyy keskustelujen, kirjoitusten (arviot esim. alan lehdissä) ja ajan kulumisen kautta. Mietityttämään jäi mm. muodostuuko klassikko erikoisuudesta omassa ajassaan vai aikakauden tyypillisistä piirteistä muodostuvasta onnistuneesta yksittäisestä kohteesta vai kohteesta, jossa ei ole aikakauden tyypillisiä piirteitä lainkaan? Miten asia historiallisten kohteiden osalta usein onkaan? Eri aikakausien tyylipiirteet ovat levinneet ympäri Eurooppaa (ja osittain myös muualle maailmaan) ja samanlaisia detaljeja on tietyn aikakauden tyylissä (esim. jugend) jäljitelty muissa maissa. Paikallisen kohteessa on ehkä jotain omaa mutta se on tunnistettavissa jonkin aikakauden tyylin edustajaksi. Miten sitten voisi olla aikakaudestaan irrallista, täysin paikallista arkkitehtuuria maailmassa, joka on aiempaa entistä kansainvälisempi – globaali. Lainoja rakennuksissa on ollut ja tulee olemaan. Eivät ne aina ole välttämättä tietoisia kopioita vaan henkivät ajan kuvaa. Toisen aikakauden kopioiminen taas tehdään tiedostaen ja tyylipiirteitä jäljitellen. Arkkitehtina ajattelen, ettei aikakautta kopioimalla synny autenttista omaa aikaansa kuvaavaa arkkitehtuuria.

Myös rakennusten värityksessä on eri aikakausina ollut erilaisia muotivärejä. Mieleen tulee 1970-luvun kirkkaat tehostevärit. Vuosikymmen ei liene arkkitehtien suosikkivuosikymmen haastavien rakenteiden ja elementtirakentamisen mutta myöskään rakennusten muotokielen suhteen. Myös sitä aiemmilla ja myöhemmillä vuosikymmenillä on värinsä. Useimmat osaavat erottaa 1980-luvun rusehtavat ja kellertävät kerrostalot ja 1990-luvun vaaleammat rakennukset. Myös aiemmilla vuosisadoilla on ollut erilaisia muotivärejä, jotka ovat liittyneet aikakaudella käytössä olleisiin materiaaleihin. Viime vuosikymmenien tehostevärien ainekset eivät ole olleet välttämättä luonnonmukaisia tai värit eivät ole olleet luonnosta poimittuja mutta yhtä kaikki ne kuvastavat aikansa materiaalien mahdollisuuksia. Ne eivät välttämättä ole onnistuneita valintoja historiallisessa ympäristössä tai luonnon ympäristön kanssa tiiviissä yhteydessä mutta oman aikakautensa kontekstissa ne kuvastavat omaa aikaansa.

Tekisi mieli vielä pohtia rakennuksen perusmuotoa ja päälle liimattuja lisiä (mitä uutta on oikeastaan rakennuksissa lattian katon ja seinien ympärillä) ja sitä, mikä milloinkin on liikaa, mutta ehkä sitä voi pohtia toiseen otteeseen.